tiistai 3. tammikuuta 2017

Kun sisäministeriön kansliapäälikkö ei nähtävästi tiedä?

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg avasi Suomen turvallisuustilannetta monin osin. Ainakin itselleni tuli suorastaan tarve purkaa hänen näkemyksiään suhteessa vallitsevaan tilanteeseen.

NERG:  ”Kukaan ihminen ei ole ihmisenä laiton. En kuitenkaan ha­luaisi rakentaa Suomeen mallia, että laittomasti täällä olevaa kohdellaan samoin kuin laillisesti täällä olevia. Se on väärin niin täällä asuvien kuin täältä oleskeluluvan saaneiden kannalta.”

MINÄ: Ihminen ei ole laiton, mutta ihmisen teot voivat olla laittomia ja yhteiskunnan ei tulisi elättää yhteiskuntaan kuulumattomia laittomasti käyttäytyviä ihmisiä, vaan siirtää heidät toisaalle. 

NERG:  uskoo maahanmuuttotilanteen pysyvän rauhallisena tulevana vuonna. Nyt äkillisiin tulijapiikkeihin on varauduttu paremmin.

”Meillä on valmius viiden päivän varoitusajalla perustaa 5–6 samantapaista järjestelykeskusta kuin Torniossa oli.”

MINÄ: Äkillisten "tulijapiikkien" syntyminen tulisi estää esimerkiksi ottamalla tarvittaessa rajatarkastukset käyttöön ja estää turvallisista maista tulevien turvapaikanhakijoiden pääsy Suomeen. Näin SakasaItävalta Tanska ja Ruotsi toimivat. 

Nerg: ”Syrjäytymisen ehkäiseminenhän on ollut monen hallituksen ohjelmassa, mutta ymmärrämmekö me kunnolla vieläkään, kuinka varhaisessa vaiheessa ­nämä nuoret alkavat jo oireilla?”

MINÄ: Kyllä me ymmärrämme, Nerg ehkä ei. Vastaus on tässä koulujen sekä asuinalueiden eriytyminen

NERG: ”Turvallisuudentunne on tutkimusten mukaan liikahtanut hämmästyttävästi alaspäin, juuri näiden uhkien takia, jotka eivät kuitenkaan ole Suomessa isossa mittakaavassa”

MINÄ: Ei tuossa mitään hämmästyttävää ole. Asiat ovat olleet tiedossa jo kymmeniä vuosia, "meitä on huijattu".  


NERG: Edellisen hallituksen budjettikehyspäätöksen mukaan poliisien ja rajavartijoiden määrää pitäisi edelleen vähentää osana valtiontalouden säästöjä. Nykyinen 7 200 poliisin määrä pitäisi painaa 6 500:aan ja rajavartijoiden määrä 2 400:sta alle kahdentuhannen.

”Tähän päälle tuli turvalli­suusympäristön iso muutos. Me ­emme voi enää kirkkain silmin sanoa, että turvallisuustilanne pysyy samana”

MINÄ: "Edellisen hallituksen" on erittäin tärkeä, sillä he onnistuneesti heikensivät turvallisuustilannetta, jota paikkaamaan äänestettiin Perussuomalaiset. Työ on vielä kesken. Päivi tuumasi aikaisemmin. "
me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut". 

NERG: ”Silläkin uhalla ettei näin saisi sanoa, mutta kaikkien pitäisi käyttää enemmän maalaisjärkeä sen suhteen, missä liikutaan ja mihin aikaan. Ei poliisi voi olla joka paikassa.”

MINÄ: Minne unohtui perustuslain takaama vapaa liikkuvuus suomalaiselle, etenkin naisille? 
Perustuslaki:
Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.
Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti