torstai 20. helmikuuta 2014

Pielisjärven poukamasta

Pielisjärven poukamasta.

Pielisjärven poukamaan puhalsi eteläiseltä aholta halla. Pöllölaakson toimitus kirjasi tapahtumat läiskymättömille aalloille koko kansan katseltavaksi ja kansahan katseli. Saivat virkamiehet vilunväristyksiä ja lauloivat laulunsa mollisoinnuissa. Pientaloissa asuvien tyttöjen ja poikien ääni voimistui hurttamaisesti ja Simo suorastaan säikähti.

Kesti hallaa viikkoja pari, ei auttanut väristyksiin edes kulttuurihali. Kaiveltiin vanhoja ja pisteltiin verbaalitikulla silmään ja mökötettiin pirtin nurkassa edelleen hiljaa. Kyseltiin, oliko joku käynyt verottajan kukkarolla hämärästi ja hiljaa? Kun ei vastausta saanut nousi aamu ja muodostui kylän ylle epäluottamuksen haamu.

Syyttäjäkään ei kiinnostunut pirtin tiloista sanotusta, vaikka sanottu piireissä aiheutti pahennusta. Joku jotain sanoi ja joku jotain kuuli, lumiukkojen aikakausi sulaa ja toivottavasti järvenpoukaman keskustelemattomuus ei aja pulaan.    

Mutta Joensuussa radioi soi ja Hassisen Kone lauloi “Tällä Tiellä”, kun talous on toistaiseksi plussalla.

Sampsa Jääskeläinen
Joensuun kaupunginvaltuutettu (ps.)

18.2.2016 Poukaman uintiretki
- "Lieksan maahanmuuttajanaiset ovat pöyristyneet, koska heidän suljettua uimavuoroaan oli katsottu jälkikäteen valvontanauhoista."
- "naiset olivat hyppineet luvatta terapia-altaaseen ja käyttäneet juoksuvyötä väärin."
- "uskonnon ja kulttuurin mukaisesta naisen kunniasta."
- " Miehemme ovat erittäin vihaisia ja epäluuloisia nyt uintivuoroa kohtaan. Perheen sisällä voi olla isokin juttu, jos joku mies on nähnyt toisen vaimon uima-asussa, Mahamed selittää." VOISIVATKO MIEHET TULLA KIVIKAUDELTA NYKYAIKAAN?

Henkilökunta on selkeästi tolkun ihmisiä "– Se on julkista aluetta. Tämä on tietty maassa maan tavalla -tilanne. Missään nimessä ei ole ollut tarkoitus aiheuttaa tuontyyppistä tunnetta uimareille. Kaupunkihan on ymmärtänyt uintivuoron tarpeen. Ei niitä joka paikassa edes ole, Arto Sihvonen sanoo."

tiistai 4. helmikuuta 2014

Vaihtopenkin kolinaa?

Kuuluuko vaihtopenkiltä jo kolinaa?

Eduskunnassa avattiin juhlallisesti vaalikauden viimeiset valtiopäivät. Käynnistyi viimeinen ja ratkaiseva erä, jolla tulisi varjella maan, kuin myös Pohjois-Karjalan etua. Tähän mennessä Pohjois-Karjalan pelaajien suoritukset ovat vaikuttaneet lähinnä pihalätkältä, jossa iskuja on tullut lähinnä kynsille ja ravi pelivälineen perässä on ollut löysää. “Tami” Tammiselta tutut prinsipit ovat olleet suorastaan kateissa.

Täytyy oikein muistella vaalikauden alkupään tapahtumia, kun Savon joukkueen Pentti Oinonen oli huudattamassa huutosakkia Joensuun torilla varuskunnan puolesta, taisi meidän omat pelaajat olla silloin istutettu  vilttiketjuun, kun puolustusministerin “rännikiekot” kolisivat omassa päädyssä ja pisteet vietiin meiltä kabinetissa.

Tässä viimeisessä erässä olisi maakunnan edustajilla vain voitettavaa, sillä paljon on jo hävitty. Myös sote-sohjo ja kuntarakenne tarjoilu ei maakuntamme pelikentältä tule lopumaan, sillä hallitus sitä pehmeälle jäälle kantaa ja oppositio sen jäädytyskoneella ajaa pois. Meille kotijoukkueen kannattajille lisääntyvä työllisyys olisi tervetullut maali ja maakunnan voitokas kehittyminen usealla sektorilla toinen. Terveyspalveluiden tasapuolinen säilyminen ja lapsiperheiden tulotason kohentuminen jo ottelukohtainen voitto.

Vaikka omissa on kolissut ja Hjallis olisi jo vaihtanut koko joukkueen, haluan minä toivottaa Pohjois-Karjalan kansanedustajille tsemppiä työhön taistellessa maakuntamme etujen puolesta. Kyllä kotikatsomo tukee, kun avaukset ovat tehokkaita ja henki päällä. Toisaalta, jos peli ei suju niin vaihtopenkillä on monta hyvää ja nälkäistä nuorta pelaajaa useissa eri joukkuessa.

Sampsa Jääskeläinen
Joensuun kaupunginvaltuutettu (ps.)