torstai 19. heinäkuuta 2018

Laittomat meritaksit Suomenlahdelle?

Euroopaan laittomasti saapuvista siirtolaisvirroista pääosa tulee toistaiseksi Välimeren yli. Huomattavana osana tätä toimintaa ovat eri järjestöjen meritaksit, jotka hakevat laittomasti Eurooppaan pyrkiviä Libyan aluevesirajalta. Erikoiseksi toiminnan tekee se, että järjestöt kuljettavat laittomasti siirtolaisuutta tavoittelevat 1300 km päähän Eurooppaan ja lähinnä Espanjaan, eikä lähimpään satamaan Afrikan mantereelle. Ylen uutisessa eräs siirtolaisuuteen pyrkivä kertoi, että näille aluksille soitetaan, kun lasti lähtee rannasta. Espanjan sosialistinen  hallitus on ollut tälle toiminnalle myötämielinen ja salliva.

Italia uuden hallituksen toiminnan ansiosta Italia ja Malta sulkivat satamansa ihmiskauppaan verrattavalta toiminnalta ja toiminta hakee näin uusia reittejä EU rajan ylitykseen. On hyvä muistaa, että Suomi on merialueineen myös EU rajaa. Voisiko meritaksitoiminta siirtyä Suomenlahdelle Venäjän ja Suomen välille?  Kun tiedetään, että siirtolaisuuteen pyrkivät kykenevät käyttämään tuhansia dollareita matkaansa, niin miksipä he eivät tulevaisuudessa lentäisi Pietariin ja paikallisen mafian avulla pyrkimään muutamien kilometrien rajanylitykseen Suomenlahdella. Samat "meripelastamisen" säännöt ne ovat Suomessakin ja järjestöt voisivat edelleen kuljettaa lastinsa suoraan esim. Kauppatorille. Kuinka Suomen hallitus toimisi siinä tilanteessa? Olisiko rohkeutta takavarikoida järjestöjen alukset ja palauttaa pyrkijät turvalliseen maahan?

Euroopan Unioni on jo osoittanut, että taakka jää sille maalle, joka taakan ottaa vastaan. Sallimalla järjestöjen laiton toiminta EU:n yhdellä rajalla voi se ilmestyä myös omalle rajalle luoden omia erityislaatuisia ongelmia.




(Kuvassa 20.7.2018 Open Arms ohittaa Tunisian 20 km päästä ja kuljettaa laittomasti EU:hun pyrkijöitä Espanjaan)