tiistai 10. toukokuuta 2016

Perheryhmäkotien hurjat kustannukset

Joensuuhun ollaan perustamassa oleskeluluvan saaneiden nuorten 16-18 vuotiaiden ryhmäperhekotia. Kyseiseen yksikköön on tulossa 18 asukasta ja yli 10 henkilökunnan jäsentä. Kokonaisuuden viulut eli kustannukset maksavat Ely-keskuksen kautta valtio eli suomalaiset veronmaksajat. Viiden kuukauden budjetti on n. 550 000 € eli samalla kaavalla koko vuoden kustannukset tulee olemaan vähintään miljoona euroa. Yksistään vartiointi 5 kk maksaa 85 000€, joka laittaa kysymään, ovatko tulevat asukkaat vartioinnin tarpeessa?  Vai epäilläänkö, ettei ympäristö ole kovinkaan mielissään ratkaisusta?

Erityisen oudoksi valmistelun tekee se, että kyseisen paikan sijaintia ei julkaista? Miksi alueen asukkaille ei siitä tiedoiteta? Mihin unohtuu alueen asukkaiden oikeudet?

Tämä lähes aikuisten (todennäköisesti miespuolisten) kaitseminen vaatii enemmän hoitohenkilökuntaa, kuin vanhusten vuodeosastojen mitoitus 0,5-0,7 tai 4-7 vuotiaiden päiväkotiryhmä. Mielestäni tämä on yhteiskunnalle mielettömän kallista, sekä tehotonta, sillä erittäin todennäköisesti noin, vanhoilta "nuorilta" jää peruskoulun oppimäärä suorittamatta ja täysi-ikäisyyden saapuessa he ovat omillaan. Monilla heistä ei ole edes länsimaisten kirjainten lukutaitoa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti