Kokemukset, matka kohti kriittisyyttä.

Käsityksen mukaan suurin osa maahanmuuttoon kohdistuvasta kriittisyydestä perustuu kohtaamisiin ja kokemuksiin sekä havaittuihin erilaisiin kulttuuritapoihin. Henkilökohtaisesti muistan jo 1982, kun elin viikon libyalaisten veljesten kanssa, kun asuivat Helsingin hotelli Presidentissä. Heidän äiti oli sukuloimassa pohjoisessa ja libyalainen isä poikien kanssa hotellissa asuen eri kerroksissa. 12 vuotiaana ihmettelin, kun hotellin uima-alasosastolla pojat olivat hyvin kiinnostuneita naisten pukuhuoneesta ja juoksentelivat välillä sinne kurkkimaan (vanhempi oli 14 v ja nuorempi 11). Heistä jännää poikien touhua, johon en kasvatukseni takia uskaltanut ryhtyä. No heidän isällä oli samalla joku viihdyttäjä viikon ajan hotellihuoneessa, nostelemassa päätään tyynystä samalla kun varakas isä rahoitti meidän huvittelua. Ajeltiin viikko taksilla ympäri Helsinkiä. Erilainen naiskäsitys isällä ehkä oli?

Työssäni (nuorisotyö) olen saanut olla yksin "kansainvälisten painien" välissä Joensuun koskikadulla ja Rantakylän puistossa, kun nuoriso on kansainvälisesti kohdattu. Ammattiopiston kuraattorina toimiessani työmäärä oli moninkertainen toisesta kulttuurista saapuneiden kohdalla ja osalla heistä oli havaittavissa selvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä. Jos opiskelija on ollut 4:ssä eri koulutuksessa suorittamatta niistä yhtään tutkintoa, niin syy kouluksessa oloon on joku muu kuin tutkinto. Syy voi olla B- status ja näin minulle on opiskelija suoraan sanonut. 
Lähihoitajakoulutuksessa (opetin musiikkia) ihmettelin niitä oppilaita, jotka eivät voineet osanneet/ymmärtäneet musiikin kokeen yksinkertaisia kysymyksiä?!?!? Vaikea on olla lähihoitaja, jos ei lääkelaskut ja hoitotoimenpiteiden kirjaaminen onnistu tarkasti vallitsevalla kielellä. Samalla osa heistä kuitenkin sanoi silmät kirkkaina, että lääkäreiksi tässä tarkoitus kouluttautua. Mikä on opintojen ohjaamisen taso siis on Suomessa?  

Väliin jotain kivaa, fudis on aina kivaa ja parhaimmat kokemukset olen saanut ulkomaalaisia valmentaessa 2005- 2014 välillä. Sitä vain ihmettelin, kun esim. somalialaiset ja suomalaiset ystävystyivät niin heikosti. Bussissakin istuivat eri puolilla ja lähinnä minä kävin heittämässä ns. "läppää" heidän kanssa. Kyselin heidän kotimaastaan ja millaista siellä oli ollut? Kehuivat uimarantoja, leijonia jne.

Lisäksi vielä tilastot. Suomessa irakilaisten ja somalialaisten työllisyysaste on alle 20% ja he ovat suurimmat maahanmuuttajaryhmät. Miten se voi olla edes mahdollista, kun työtä heidän eteen on tehty 20 vuotta?!?!? Hitsi me suomalaiset olemme tehneet jo paljon kotoutumisen, niin työelämässä, kuin kouluttaneet ja kohdanneet kouluissa sekä oppilaitoksissa. Siitä huolimatta vastustus kasvaa. Entäs jos onkin niin, että teemme kaiken väärin? Ei Ruotsissakaan ole onnistuttu, vaikka rahaa on ollut käytettävissä paaaaljon enemmän.

Jotain olisi tehtävä toisin. Meidän kotoutusmallit eivät toimi, muuta on yritettävä tai rajoitettava saapujien määrää.