maanantai 31. elokuuta 2015

Kotouttamisesta

Onnistuneessa kotoutumisessa maahanmuuttaja valitsee ja hallitsee tasavertaiset velvollisuudet sekä mahdollisuudet kantaväestön kanssa. Aikuisen kohdalla tämän tulisi pitää sisällä työn, koulutuksen ja vallitsevaan kulttuuriin sekä lakeihin sopeutumisen. Lasten ja nuorten kohdalla aktiivisen koulutuspolun suorittamisen kohti työllistymistä. Kotoutunut henkilö on aktiivinen ja osallistuva yhteiskunnan jäsen, joka osallistuu myös vallitsevan kulttuurin toimintoihin. Onnistuneesti kotoutunut osaa myös yhdistää oman kulttuuriperimänsä positiiviset asiat valitsevaan elämäntapaan luontevasti.

Suomen kannalta sellainen kotiutuminen, joka johtaa omaan alkuperäiseen kulttuuripiiriin eristäytymiseen sekä samalla yhteiskunnallisten varojen aktiiviseen käyttöön on Suomelle haasteellista. Tätä voitanee pitää kotouttamisen ja kotouttamiseen erikoistuneiden organisaatioiden epäonnistumisena. Tämä voi johtua esim. kotoutujan arvoeroista ja tavasta jäsennellä länsimaista elämäntapaa. Tämän kaltainen kotiutuminen on Suomelle kallista, rajallista, rahallisia ja toiminnallisia voimavaroja tuhlaavaa.

Syrjäytyvän kotiutumisen lisääntyminen toimii hyvin yhtenä epäonnistuneen kotouttamisen mittarina. Ja käytettyjen voimavarojen määrän jatkuva kasvaminen huonotehoisen kotouttamisen mittarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti