Pakolaissopimukset kaipaisivat uudistusta

Wikipedia kertoo näin: "Sopimus pakolaisten oikeudellisesta asemasta eli Geneven pakolaissopimus on Yhdistyneiden kansakuntien vuonna 1951 laatima ja vuonna 1967 laajennettu sopimus pakolaisten oikeudellisesta asemasta. Sopimuksessa on määritelty yksityiskohtaisesti, kuka on pakolainen ja minkälaiset oikeudet ja velvollisuudet hänelle kuuluvat sopimuksen allekirjoittajavaltioissa. Ensimmäinen asiakirja keskittyi suojelemaan lähinnä eurooppalaisia pakolaisia toisen maailmansodan jälkeen, mutta vuonna 1967 sopimus laajennettiin kattamaan kaikki maailman pakolaiset."

Pakolaisuuden muodot ovat muuttumassa globaalisoituvassa maailmassa ja se aiheuttaa alueellisesti sekä pitkäkantoisesti monialaisia ratkaisuja vaativia ongelmia. Euroopasta katsottuna lähimmät kriisialueet ovat nykysellään Syyrian, Irakin  ja Afganistanin alueilla. Esimerkiksi Irakista Brysseliin on välimatkaa noin 4600 km, Kabulista Brysseliin 7000 km ja Syyriasta Brysseliin 4000 km. Ja noilla alueilla on huomattava määrä maiden sisäisiä levottomuuksia pakenevia. Suurin osa heistä on kyseisten valtioiden sisäpuolella. Osa pakolaisista on taas hakeutunut pakolaisleireille naapurivaltioihin ja niistä YK:n ohjaamana kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta ohjautuu maihin, jotka ovat allekirjoittaneet  pakolaissopimuksen. Nämä kiintiöpakolaiset lennätetään suoraan sovittuun kohteeseen, jonne on heille järjestetty valmiiksi palvelut ja järjestelmä perustuu todenperäisyyteen.

Turvapaikanhakijat ovat räjähdysmäisesti kasvava joukko, joista osa tulee keskeisiltä kriisialueilta, mutta huomattava joukko tulee valtioista, jotka ovat itse allekirjoittaneet pakolaissopimuksen. Kun nyt katsoo tuota ylläolevaa karttaa, niin tuntuu hassulta että esimerkiksi pakolaissopimuksen allekirjoittaneesta Somaliasta tai Somalimaasta tulee maa- ja merireittejä pitkin henkilö Suomeen jopa 10 pakolaissopimuksen allekirjoittaneen maan läpi ja hakee turvapaikkaa eli pakolaisstatusta kohdemaasta. Mielestäni sopimuksissa tulisi olla ensisijaisena ihmisen sijoittuminen lähelle luontaista kielialuetta sekä ajatuksella, että hänen jälleenrakennustaitoja tarvitaan kotiseudulla. Näin pääsääntöisesti lähimmät valtiot ottaisivat heidät vastaan. On ymmärrettävää, että taakka tulee yksittäisille valtioille raskaaksi, joten pakolaisuuden jatkojakamista tulisi edistää seuraavaksi lähimpiin valtioihin.

Tuntuu käsittämättömältä miten henkilö voi kulkea nykyisillä sopimuksilla itse valitsemaan valtioon ja vielä ilma kunnollisia asiakirjoja. Vastaavasti laillisia asiakirjoja ei länsimaissa saa ellei ole hotanut asioitaan kunnolla eli ei pääse liikkumaan vapaasti maailmalla. 

Poliisin sivuilta:
"Passin myöntävä viranomainen selvittää ennen passin myöntämistä, onko hakijalla esteitä passin saamiseen.
Passi voidaan passi lain mukaan evätä henkilöltä:

1) jos henkilön todennäköisin syin epäillään syyllistyneen rikokseen, josta saattaa seurata vähintään vuoden vankeusrangaistus ja jota koskeva esitutkinta tai syyteharkinta on kesken taikka josta henkilö on syytteessä tai jonka johdosta henkilö on etsintäkuulutettu;

2) joka on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen eikä ole suorittanut sitä;

3) joka on 28 vuotta täyttänyt asevelvollinen, sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 30 vuotta, jollei hän osoita, ettei maanpuolustusvelvollisuus ole esteenä passin antamiselle.

Passia ei myönnetä, jos hakija on määrätty pakkokeinolaissa tarkoitettuun matkustuskieltoon tai konkurssilaissa tarkoitettuun maastapoistumiskieltoon."

Nykyisin käytössä olevat pakolaisuuteen liittyvät sopimukset tulisi päivittää nykyaikaisiin olosuhteisiin sopiviksi. Lisäksi kärkiajatuksena tulisi olla paluu kotimaahan turvallisuustilanteen muututtua etenkin silloin, jos kotoutuminen ei ole onnistunut vastaanottaneen yhteiskunnan edun mukaisesti. Tämä tarkoittaa osaltaan kieli ja työskentelytaitoja.