maanantai 25. elokuuta 2014

Kahden valtuustoaloitteen päivä :-)

Valtuustoaloite                                                               25.8.2014


Parkour on 1980-luvulla Ranskassa kehitetty liikuntalaji, jossa pyritään innovatiiviseen ja sulavaan liikkeeseen. Laji on helposti kaupunkiympäristöön sopiva sekä lapsia ja nuoria edullisesti liikuttava. Lajia voidaan harrastaa ilman suuria harrastusmaksuja, joten sopii hyvin monelle vähävaraiselle lapsiperheelle, joita on Joensuun seutukunnalla huomattavasti. Parkour on myös ollut toimintamuotona Joensuun nuorisopalveluiden erityisnuorisotyössä. Me allekirjoittaneet esitämme, että Joensuun kaupunki perustaa parkouriin sopivan harjoitusalueen tai puiston. Tällainen sopisi hyvin esim. skeittipuiston läheisyyteen. Hyviä esimerkkejä toimivasta puistosta voi hakea Jyväskylästä, jossa on parkour akatemia ja Jyväskylän kaupunki on panostanut lajin harrastusmahdollisuuksiin avarakatseisesti. Puiston perustamisessa tulisi kuulla myös paikallisia harrastajia. Puiston yhteyteen voisi myös kehittää boulderointiradan kiipeilijöille. Joensuussa 25.8.2014

Ja sitten vielä toinen


Valtuustoaloite                                                               25.8.2014

Järvilohelle mahdollisuus lemmenpaikkaan.   
Utran koskialue olisi mahdollinen lisääntymisalue järvilohelle, joka on kärsinyt Pielisjoen patoamisesta. Koskialueen virtauksia uudelleen muokkaamalla olisi mahdollista kehittää alueen kalastusmatkailua sekä edelleen rikastaa joen virkistyskäyttöä. Kyseinen koskialue on ainut alue, joka on vielä vapaana vaelluskalojen nousureitillä.

Me allekirjoittaneet esitämme, että kyseisen koskialueen kehittämistä kutualueena tarkastellaan ja mahdollisuuksien mukaan aletaan toimenpiteisiin, joilla vaelluskalat pääsisivät pesintäpuuhiin.

Joensuussa 25.8.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti