keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Pakolaisbisnestä? Vai epämääräistä auttamista?

Lieksaan yksityiseen perhekotiin suunnitellaan pakolaislasten sijoittamista. Kodissa olisi 13 työntekijää yhdeksää lasta kohden, jotka ovat iältään 13-17 vuotiaita. Jos työntekijän keskimääräiset palkka- ja sivukulut olisi n. 3000€/kk tulee 13 työntekijästä riippuvat kulut olemaan vuodessa vähintään 468 000€ ja päälle tietenkin vielä kaikki muut kulut, joita ovat ainakin lasten elämiseen liittyvät kulut, rakennuksista koituvat kulut yms. Jo pelkkien palkkoihin liittyvien kustannuksien jakaminen hoitopaikkojen suhteen tulee yhden hoitopaikan hinnaksi vähintään 52 000 € / vuosi.  Kun kokonaisuus taitaa rakentua lähinnä veronmaksajien kukkarosta riipastuun apuun, tuntuu toiminta suhteettomalta, kun miettii mikä ylipäätään on tilanne hoitoaloilla ja kuinka koulut "kukkivat" kosteusvaurioissaan. Samaan rimpsuun on liitettävä terveydenhuoltopalvelujen heikennykset.  

Mietin vain, kuinka tehoton tapa auttaa pakolaisia on valittu? Lisäksi 13-17 vuotiaat "lapset" ovat jo aika omatoimisia ja eivätkä tarvitse 1,4 tyylistä hoitosuhdetta, kun vastaavasti suhdeluku petikunnossa oleville vanhuksille se on 0,7. Olisi täysin ok, jos toiminta tapahtuisi yksityisellä rahoituksella, mutta yhteiskunnan rahalla kyseistä tuhlausta ei tulisi harrastaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti